Kirjain B: Big Bang

'Blogikirjoitus kerran viikossa' -haaste jatkuu. Aakkosjärjestyksessä edeten seuraava looginen askel on kirjoittaa kirjaimesta B. Vuorossa onkin ilmiö nimeltä Big Bang.

Suuri alkuräjähdys

Kosmologian termeistä Big Bang eli suomeksi alkuräjähdys on varmasti tunnetuin ja samalla väärin ymmärretyin. Koitan tässä kirjoituksessa avata käsitteen historiaa ja selvittää yleisimpiä harhakäsityksiä asiasta.

Einsteinin melkein sata vuotta sitten johtaman yleisen suhteellisuusteorian sisältö on seuraava. Tässä kohtaa ei saa pelästyä asian hankaluutta sillä perusidea on pohjimmiltaan melko yksinkertainen:

"Aika-avaruuden muoto määrää miten kaikenlainen aine siinä liikkuu. Aine puolestaan kaareuttaa aika-avaruutta ja määrää sen muodon."  Selkeytyksenä yksinkertainen kuvaaja:

Aine kaareuttaa avaruutta joka määrää aineen liikkeen joka kaareuttaa avaruutta joka määrää aineen liikeen, ja niin edelleen.

Tämän takia pystymme laskemaan, miten maailmankaikkeutemme koko ja muoto muuttuu ajan mittaan. Einstein huomasi nopeasti, että maailmankaikkeuden täytyy joko kutistua tai laajeta. Aluksi hän yritti tasapainottaa kaikkeutensa muokkaamalla yhtälöitään, mutta galaksihavainnot osoittivat pian, että laajentumista täytyy tapahtua. Einstein kutsui tätä erhettään jälkikäteen 'elämänsä suurimmaksi mokaksi.'

Karkaavat galaksit

Yhdysvaltalainen tähtitieteilijä Edwin Hubble huomasi kymmenisen vuotta Einsteinin teorian julkaisemisen jälkeen että kaukaiset galaksit liikkuvat järjestelmällisesti meistä poispäin. Lisäksi galaksin kaikkoamisnopeus vaikutti olevan sitä suurempi, mitä kauempana galaksi sijaitsi. Tämä oli mullistava löytö: maailmankaikkeus laajenee!

Avaruuden laajenemista voi havainnollistaa kahdella arkisella esimerkillä. Ensimmäinen on ilmapallo: piirrä pieneen ilmapalloon galaksin kuvia. Kun palloon puhalletaan lisää ilmaa, kasvaa kaikkien galaksien etäisyys toisistaan. Toinen esimerkki on kohoava pullataikina: vaikka rusinat pysyvät paikallaan taikinassa, niiden välinen etäisyys kasvaa.

Maailmankaikkeuden laajenemisen ilmapallovertaus. Ainoa ero on, että pallon pinta on kaksiulotteinen, kun taas maailmankaikkeudessa on kolme tilaulottuvuutta. Kuva: oneminuteastronomy.com.

Kuuma alkuhetki

Venäläissyntyinen George Gamow otti seuraavan askeleen kohti nykykäsityksiä 1940-luvulla. Hän ymmärsi, että koska maailmankaikkeus laajenee, sen on täytynyt olla ennen pienempi. Kun mennään tarpeeksi kauas taaksepäin, tulee vastaan hetki, jolloin maailmankaikkeuden koko on nolla. Tämä laajenemisen alkuhetki on 13.8 miljardin vuoden päässä menneisyydessä.

Gamowin toinen oivallus oli, että kaikki maailmankaikkeuden aine oli tuolloin ahtautuneena hyvin pieneen, tiheään tilaan. Sen täytyi olla siis hyvin kuuma. Gamow ennustikin että alun kuumuuden jälkihehkun pitäisi olla havaittavissa vielä nykypäivänä.

Nimi 'Big Bang' tulee ajatusta vastustaneelta tiedemieheltä, Fred Hoylelta. Hänen mukaansa maailmankaikkeus oli äärettömän vanha ja muuttumaton. Yrittääkseen tehdä Gamowin teorista naurunalaisen, hän kutsui kuumasta alusta laajenevaa maailmankaikkeutta Big Bangiksi. Nimi jäi elämään, vaikka Hoyle oli lopulta väärässä. Alkuräjähdyksen jälkihehku havaittiin 1960-luvulla, mikä todisti Gamowin ja kumppanien olleen oikeassa. Tätä kohinaa voi kuunnella itsekin vanhan telkkarin avulla: 'lumisaderuudun' kohinasta noin prosentti on peräisin alkuräjähdyksen kuumasta plasmasta.

Tästä tuleekin suuri harhakäsitys: Big Bang ei ole räjähdys, eikä maailmankaikkeus laajene räjähdyksen työntävoiman takia. Kuten tekstin alussa kuvailin, maailmankaikkeuden koon muutokset johtuvat pelkästään sen sisältämästä tavarasta. Koska nuori maailmankaikkeus sisälsi runsaasti ainetta ja energiaa, sen täytyi laajeta. Ainoa räjähdyksenomainen ominaisuus on hirvittävä kuumuus. Tämän vuoksi etenkin vanhassa kirjallisuudessa käytetään Big Bangistä nimitystä Tulipallo.

Alkuräjähdyksen hehkua mikroaaltotaivaalla (punaoranssi). Kotigalaksimme Linnunrata (sininen) on hiukan edessä kokotaivaan kuvassa, mikä harmistuttaa kosmologeja. Lähde: ESA, Plack Collaboration.

Ajan arvoituksellinen alku

Koska avaruus ja aika nivoutuvat yhdessä neliulotteiseksi aika-avaruudeksi, myös aika alkoi Big Bangissa. Ajan käsite ei ole millään tavalla mielekäs ennen tätä. Harhakäsitys on kuvitella mustaa avaruutta jossa yhtäkkiä leimahtaa räjähdys. Matemaattisesti tilannetta kuvailee paremmin matkustaminen Maapallon Pohjoisnavalle: tarpeeksi pohjoiseen päästyäsi et pääse enää pohjoiseen: olet täsmälleen navalla. Siellä pohjoisuus loppuu ja ainoa tie vie takaisin etelään, ajan kulkusuuntaan.



Uuden gravitaatioteorian jäljillä

Tulipalloteoriaa tukevat lukuisat todisteet. Se ennustaa esimerkiksi tarkasti maailmankaikkeuden kemiallisten alkuaineiden runsaudet (osa syntyy myöhemmin tähdissä) ja kosmisena mikroaaltotaustana tunnetun jälkihehkunsa rakenteen.

Tällä hetkellä ei ole epäilystäkään, etteikö maailmankaikkeus olisi saanut alkuaan kuumasta ja äärimmäisen pienestä alkutilasta. Ensimmäisen sekunnin tapahtumia tutkitaan aktiivisesti niin hiukkaskiihdyttimillä kun teoreetikoiden laskulehtiöissä. Ajan mittaan teoriaa on tarkennettu ja siihen on lisätty lisäosia, kuten kiihtyvän laajenemisen inflaatiovaihe. Inflaatiosta saatan kirjoitella myöhemmin lisää.

Tulipallo ja maailmankaikkeuden laajeneminen. T kuvaa aikaa, X ja Y avaruutta. Kuva: Wikipedia.

Harmillisesti lisätietoa varten tarvitsemme uuden gravitaatioteorian. Kun mennään ajassa taaksepäin, yleinen suhteellisuusteoria lakkaa toimimasta kun nollahetkeen on matkaa mitättömät 0,0000000000000000000000000000000000001 sekuntia! Uuden teorian ('Suuri yhtenäisteoria, Kaiken teoria jne') on otettava huomioon niin sanotut gravitaatiokentän kvantti-ilmiöt. Tällä hetkellä alkutilan epäillään olleen jonkinlaista kuplivaa kvanttipuuroa, jos varsin vapaamuotoinen ilmaisu sallitaan. On epäselvää, oliko alkutila piste eli singulariteetti. Singulariteetteja sijaitsee myös mustien aukkojen keskipisteissä.

Vasta tulevaisuudessa saamme tietää, mitä alkuhetkellä tapahtui, ja oliko Big Bang edes todellinen alkuhetki. Voi olla, että maailmankaikkeuttamme edelsi edellinen maailmankaikkeus. Tämä on yksi
monista aiheeseen liittyvistä spekulatiivisista ehdotuksista. Populaarikirjoituksista tämän viikon aiheeseen suosittelen Stephen Hawkingin bestselleriä, Ajan lyhyttä historiaa. Hawkingin elämästä on muuten vastikään julkaistu leffa nimeltä The Theory of Everything.

Kirjain A: aika, avaruus ja aika-avaruus

Lomajutuista kirjoittelu päättyi syksyllä vanhan läppärin hajoamiseen (sinne jäivät lomakuvat).


Nyt olisi kuitenkin tarkoitus yrittää jatkaa kirjoittelua hiukan tasaisemmassa tahdissa. Haasteena itselleni päätän kirjoittaa pieniä 'populaariartikkeleita', yhden jokaista aakkosten kirjainta kohti. Aiheena teksteille ovat (yllätys) modernin luonnontieteiden osa-alueet. Aloituskirjaimena A aionkin alustaa ajatuksia aiheesta arvoituksellinen aika-avaruus.

Ajan lyhyt historia

Ennen 1900-luvun alkua ajateltiin ajan on absoluuttista. Tämä tarkoittaa sitä, että aika kulkee samaan tahtiin kaikille ja kaikkialla. Ajan absoluuttisuus on arkioloissa luonnollinen havainto, ehjät kellot tapaavat käydä samaan tahtiin ulkoisista olosuhteista riippumatta.

Oletus ajan samanlaisuudesta kaikille 'havaitsijoille' (kuten fyysikkoslangi sanoo) johti luonnontieteilijät pulmiin 1800-luvulla: vanhat ajatukset eivät toimineetkaan uusien ideoiden kanssa. Maxwellin upouusi sähkömagnetismin teoria selitti valon olevan sähkömagneettista aaltoliikettä, joka etenee noin 300 000 kilometriä sekunnissa (noin 7.5 kertaa Maapallon ympäri siis). Kysymys kuuluikin: minkä suhteen tämä nopeus mitataan?

Pulmia ilmenee

Tilanteen selventämikseksi kuvitellaan seuraava tilanne: paperilennokin heitto liikkuvassa junanvaunussa. Vaunussa istuvan heittäjän mielestä lennokki lentää varsin hitaasti, vain joitakin metrejä sekunnissa. Junanradan vierellä istuskeleva veikkonen huomaa kuitenkin ohiajavan Pendolinon ikkunasta vilahtavan liidokin etenevät huomattavan suurella nopeudella. Kumpi nopeus on sitten 'se oikea'? Vastaus kuuluu tietenkin: molemmat. Lennokin nopeus riippuu katsojan näkökulmasta. Näkökulman vaihtoa vaunun matkustamon ja radanvarren välillä kutsutaan Galilein muunnokseksi (matemaattisesti tämä on siis paikkamuunnos).

Valon tapauksessa tilanne on kimurantimpi: paikkamuunnos ei toimikaan! Jos Galilein paikkamuunnosta soveltaa valoon, sen aaltomuoto ei toteudu. Esimerkiksi: vain paikallaan seisomalla voisi nähdä läheisen katulampun. Aina liikuttaessa johonkin suuntaan valo katoaisi. Tämä on ongelmallista niin arkikokemuksen kuin matematiikankin kannalta.

Mitä muuta aika on kuin kelloja?

Neljäs ulottuvuus

1900-luvun alussa Lorentz ja Einstein kehittivät uuden muunnoksen, joka ratkaisi valon etenemiseen ja nopeuteen liittyvät kysymykset. Valon nopeus on aina sama omasta liikkeestä riippumatta, ja paikkamuunnoksen lisäksi tarvitaan aikamuunnos. Kuuluisassa Lorentzin mukaan nimetyssä muunnoksessa aika ajatellaan uudeksi ulottuvuudeksi pituuden, leveyden ja korkeuden lisäksi. Erilliset 'aika' ja 'suunta' (avaruus) yhdistyvät neliulotteiseksi aika-avaruudeksi. Kaiken kukkuraksi aika ei olekaan enää sama kaikille, vaan riippuu siitä, millä nopeudella liikutaan. Aika on siis suhteellista. Tätä kutsutaan suppeaksi suhteellisuusteoriaksi. Suuri osa tämän jälkeen keksitystä fysiikasta ja teknologiasta perustuu tästä merkittävästä löydöstä syntyneisiin ideoihin.


Ajan hidastuminen

Elokuvista ja kirjallisuudesta (Interstellar, Jäänpuskijat) lienee monelle tuttua, että lennettäessä scifiraketilla lähellä valon nopeutta aluksen matkustajien aika kuluu hitaammin kuin Maahan jääneiden aika. Tämä uskomattoman kuuloinen ilmiö on myös mitattu pienillä nopeuksilla matkustajalentokoneita käyttäen. Lennättämällä tarkkaa kelloa, esimerkiksi atomikelloa, maailman ympäri havaitaan, että liikkuneessa kellossa aikaa on kulunut hiukan vähemmän kuin paikallaan lentokentällä ollessa. Ero on tietenkin pieni (sekunnin tuhannesosan murto-osa, ei vuosia kuten elokuvissa) lentokoneen hitaasta nopeudesta johtuen.

Suuren nopeuden lisäksi massiivisen kappaleen painovoimakentässä oleilu hidastaa aikaa muihin verrattuna. Tämäkin on mitattu laboratoriossa, tosin mihinkään Interstellar-elokuvan tapaisiin aikahidastumiin ei Maapallon pienellä massalla päästä.

Tulevaisuuden rakettimatkustajalle ajan hidastuminen suhteessa Maapalloon ei tuo kuitenkaan pitkää ikää. Idea piilee siinä, että aika kulkee hitaammin ainoastaan suhteessa muihin. Nopeasti kiitävä matkalainen ei tuntisi mitään outoa suurissakaan nopeuksissa. Toisaalta lähellä valonnopeutta lentäminen on tavallaan yksisuuntainen matka tulevaisuuteen: matkalaisen kymmenen vuoden avaruuslenkki lähitähden ympäri kestääkin paljon kauemmin Maapallolla odottelevien mielestä. Riippuen raketin nopeudesta, Maassa voi kulua huomattavasti pidempikin aika kuin vuosikymmen: astronautti lähtee kotoa vaikkapa vuonna 2200. Omasta mielestään Alpha Centaurin kiertämiseen kuluu astronautin mielestä 10 vuotta. Kotiinpaluupäivänä kalenteri näyttääkin vuotta 2320. Tätä kutsutaan 'aikadilataatioksi'.


Ero ihmisen kokemukseen

Ihminen kokee ajan tietoisena nykyhetkenä, elämme aina tässä ja nyt, vaikka aika kulkee eteenpäin. Muistin avulla osaamme ajatella mennisyyttä. Ajettelemalla voimme aavistella tulevia tapahtumia. Aika määritetään kokemuksen perustella eri tapahtumien suhteen (havainnot ympäristöstä, kellon käyminen jne). Koska elämme pienissä nopeuksissa ja painovoimakentässä, aika kulkee ihmiselle erittäin lähellä tasaista nopeutta. Tylsyys tai hauskanpito tuntuvat muuttavan kokemamme ajan nopeutta, mutta tämä on puhtaasti psykologinen ilmiö. Modernin fysiikan aikakäsitys ja ihmisen henkilökohtainen käsitys ajasta liittyvät siis mielenkiintoisilla tavalla toisiinsa.

Alle piirtelin Paintilla ajatusta havainnollistavan kuvan. Huomattavaa on erityisesti nykyhetki ja menneisyyden ja tulevaisuuden ero. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ihminen olisi jotenkin luonnonlaeista irrallinen olento, me vain koemme ajan erilaiseksi kuin miltä sen matematiikka näyttää. Havaitsijan rooli on tässä tärkeä, siitä kertonen lisää myöhemmin.

Karkea kuvaus siitä, miten luonnonlakien matematiikan aika eroaa arkisesta kokemuksestamme.

Noin. Tämän jutun kirjoittamiseen kului noin yksi tunti. Kello on 21.08 Suomen aikavyöhykkeellä, talviaikaa. Valonsäde matkaa Kuusta maahan noin 1.3 sekuntia. Aamulla kello 10.00 on pienimuotoinen kokous.

Seuraavana onkin vuorossa kirjain B. Sen kirjoittamista odotellessa!

Vaan miksi takapihalla on Abraham Lincoln?

Tämä syksy on jotenkin omituinen vapaa-ajan määrän suhteen. Opiskeluaikana yliopistolta saatuja laskuharjoituksia tuli tehtyä 6 iltaa viikossa. Valmistumisen jälkeen 'laskarit' vähenevät lähes nollaan. Nyt tarvisi ehkä keksiä jokin oikea harrastus. Vaan mikä sopisi tieteilijän iltapuuhaksi, mahdollisesti taide tai liikunta? No, ainakin on aikaa kirjoittaa kesän reissusta.

Matkakertomus Salzburgista siis jatkuu. Hostellia kohti kävellessämme huomasimme sattumalta erään talon seinässä C. Dopplerin muistolaatan. Doppler oli 1800-luvun alkupuolella elänyt itävaltalainen fyysikko, joka tunnetaan parhaiten, noh, Dopplerin ilmiön selittämisestä. Tähtitieteilijä törmää Dopplerin ilmiöön usein tähtien valon punasiirtymässä. Arkielämässä Dopplerin ilmiö selittää esimerkiksi sen, miksi lähestyvän ja etääntyvän ambulanssin sireeni kuulostaa erilaiselta.

Tässä asui Doppler. Jo toinen sattumalta löytynyt muinaisen tutkijan kotitalo tällä matkalla.

Majapaikkamme Muffin-hostelli toimi ilmeisesti talvisin opiskelija-asuntolana, ja paikkaa pyörittivätkin edellisen vuoden vaihto-oppilaat.  Äänimaisemaa hostellialueella hallitsivat miamilaisten oopperanopiskelijoiden lauluharjoitukset.

Jo toinen hostelli jossa avaimenperä onkin jyrsijä.

Hostelliin kuului myös valtava, puistomainen sisäpiha.

Näkymä ikkunastamme takapihalle. Emme taida enää olla ihan Salzburgin keskustassa.

 Muffinissa tuli tutustuttua tuntemattomiin ihmisiin huomattavan paljon: kahden päivän kuluessa juttelimme mm. norjalaisen matemaatikon, puolalaisen riippuliitelevän meteorologin, "vankkumattoman" kommunistibritin ja toisen sotahistoriaa metsästäneen viisikymppisen brittiopettajan kanssa. Monipuolista porukkaa liikkeellä siis. Iltamyöhään paikan "sala"kapakassa istuessamme pohdimme 5 kansallisuuden kesken kuinka hieno asia vapaa liikkuvuus Euroopan maiden välillä on. Jännänä faktana, kaikilla paikallaolijoilla oli täysin samanlainen eurooppalainen sairaanhoitokortti mukana.

Kerhohuoneen katon reikiä täyttivät sadat 4 cl:n snapsipullot (tyhjät). Selvästi opiskelijakapakka.

Hostellin puutarhan takanurkassa oleskeli harvinaisen yllättävä Abraham Lincolnin ratsastajapatsas. Paikat opiskelijahenkilökunta ei tiennyt patsaan tarinaa, vaan keräsi kävijöiltä ehdotuksia siitä, miten patsas on päätynyt salzburgilaiselle takapihalle.

Ihan aito Lincoln. Vaan mitä hän tekee täällä?

Viiden minuutin googlaus paljasti, että patsaan oli saanut lahjaksi 1960-luvun alussa Itävällan opetusministeri Amerikan-vierailullaan. Ministeri oli kuulemma niin ihastunut matkallaan näkemäänsä patsaaseen, että jenkkikollegat olivat lahjoittaneet hänelle täysikokoisen kopion. Jumitettuaan pitkään Italian tullissa Lincoln päätyi Salzburgin Opettajaopiston takapihalle, josta tuli myöhemmin opiskelija-asuntola.

Paikallista puutarhafaunaa.

Hmmm, long post is long ja kellokin lähestyy puoltayötä. Ehkä seuraavalla kerralla pääsen tarinassa Salzburgin linnalle asti.

Kuvia Salzburgista

Matkan aikana tuli otettua todella paljon kuvia, joten kasataanpa yksi lyhyempi postaus näiden ympärille.

Itävallan neljänneksi suurin kaupunki Salzburg sijaitsee vuoristomaisemissa noin 300 km Wienistä länteen, junalla matka taittuu parissa tunnissa. Itävaltalaiset junat olivat muuten koko loman parhaita: vaunut ovat keskimäärin uusia, wifi toimi ilmaiseksi (lähes aina), ja kahvikärry kierteli käytävillä koko matkan ajan.

Alpit näkyvät hyvin kaupungin keskustasta. Kuvan huippu on lähialueen korkein, lähes 2000 m merenpinnasta.

Salzburg ei ole kovin suurikokoinen kaupunki, asukkaitakin on vähemmän kuin esimerkiksi Turussa. Kaupungilla kierrellessä suurin osa vastaantulijoista onkin turisteja, joita houkuttelee paikalle etenkin Mozartin synnyinkoti ja Sound of Music -elokuvan kuvauspaikat. Musikaalin ystäville on tarjolla lukuisia teemakiertoajeluita ympäri kaupunkia.

Mozartin synnyintalo on melkoinen turistirysä. Paikka löytyi sattumalta.

 

 

Yksi Sound of Music -elokuvan kuvaspaikoista. Salzburgin linna näkyy taustalla.

Salzach-joki ja kivinen vuorenharjanne jakavat kaupungin kolmeen osaan. Vanha kaupunki sijaitsee näiden välissä, ja uudempia rakennuksia löytyy sen kummaltakin puolelta. Lisäksi kaupungin alueella on muutama satametrinen kukkula. Rautatieasema sijaisi "tois pual jokkee", ja tämänkertainen hostellimme vuorenharjanteen toisella puolella, joten kävelymatkaan upposi yhden minieksymisen jälkeen hiukan alle tunti. Talojen arkkitehtuuri alkoi jo muistuttaa saksalaista, mikä lienee luonnollista sillä Saksan rajalle on Salzburgista alle puolen tunnin ajomatka.

Jotkin talot olivat kuin suoraan postikorttimaisemista.

Hostellia kohti kävelessämme bongasimme matkamme ensimmäisen viinipellon. Viininviljely on (suomalaiselle oluenjuojalle yllättäen) yleistä Itävallassa ja Etelä-Saksassa. Monet näkemämme viinitarhat sijaitsivat erittäin jyrkkien mäkien rinteillä. Suurimmat tarhat taas olivat monen kilometrin pituisia. Montakohan metriä viiniköynnöksiä tarvitaan tuottamaan yksi Riesling-pullo?

Viiniköynnöksiä. Mäen hurja jyrkkyys ei oikein tule ilmi kuvasta.

Herra Boltzmannin hautakivi

Keski-Euroopan matkan päivitykset jatkuvat syksyisestä Helsingistä käsin.

Wienin turistinähtävyyksien jälkeen alakulttuuri on paikallaan. Täten suunnistimme aikaisin aamulla kohti kaupungin vanhaa hautausmaata (Zentralfriedhof) nähdäksemme kuuluisuuksien viimeisiä leposijoja.

Matkalla vastaan tuli Hundertwasserhaus, joka oli ennen jätteenpolttolaitos.

 

 

Hautausmaa sijaitsi noin puolen tunnin lähijunamatkan päässä kaupungin keskustasta. Sisäänpääsyä vaikeutti olematon opastus asemalta, minkä vuoksi pääsimme harrastamaan 1.5 km aamuliikuntaa. Kummallisena yksityskohtana mainittakoon, että ympäröivä kaupunki on kasvanut vanhan hautausmaan rajojen sisälle. Tämän vuoksi esimerkiksi paikallisten ravintoloiden pihasta voi löytää hautamuistomerkkejä tai valtavia uskonnollisia patsaita.

Tämä patsas oli siis erään ravintolan pihalla. Suomessa paikkana olisi Tuomiokirkon katto.

Itse hautausmaa on kooltaan valtavan suunnikkaan muotoinen, koko alueen pinta-ala on yli neliökilometrin. Osa haudoista on satoja vuosia vanhoja, mutta myös varattuja tyhjiä sukuhautapaikkoja löytyy. Paikallinen Hietaniemen hautausmaa siis. Alue on jaettu neliöihin vainajien uskontokunnan mukaan. Kymmenien kristinuskon suuntausten lisäksi paikalta löytyy paikka muslimeille, hinduille, buddhalaisille, juutalaisille, mormoneille sekä tunnustuksettomille henkilöille. Alueiden välillä ei ole ollenkaan aitoja (toisin kuin Suomen Hietaniemessä), yhtälaillahan ihmisiä kaikki ovat olleet. Vanhat hautamonomentit herättivät kunnioitusta, ihailua ja muutamassa tapauksessa jopa kauhunväreitä, sen verran kuumottavia olivat.

Katuva munkki, vai Lord of the Ringsin Sormusaave?

Hautausmaan suosituin vierailukohde on varmasti muusikoiden hautapaikka. Muutaman kymmenen metrin kokoiselle alueelle on haudattu noin kymmenen klassisen musiikin mestaria. Tunnetuimmat heistä ovat Beethoven, Brahms, Salieri, Strauss sekä Schubert. Myös Mozart on haudattu aivan lähistölle, mutta Zentralfriedhofilla on hänelle omistettu pieni muistomerkki. Musiikin ystävät tuovat yhä edelleen kukkia mestarien haudoille.

Beethoven ja muistokukkia.

Brahms näytti keskittyneeltä - säveltäjä työssään?

Muusikoiden lisäksi vanhalta hautausmaalta löytyy ainakin yksi fyysikko. Ludwig Boltzmann oli 1800-luvun kuuluisimpia tutkijoita, ja varmasti maailman kaikkien aikojen 10 merkittävimmän fyysikon joukossa. Boltzmann kehitti voimakkaasti termodynamiikkaa ja tilastollista fysiikkaa, ja häntä pidetään entropia-käsitteen luojana. Entropiaa voi ajatella ikään kuin systeemin epäjärjestyksen mittana: järjestyksessä pinossa olevalla korttipakalla on vähemmän epäjärjestystä (entropiaa) kuin metsään satunnaisesti heitellyllä puoliksi maatuneella pakalla.

1800-luvun luonnontieteen suurimpia havaintoja oli, että ulkopuolelta suljetun systeemin entropia voi vain kasvaa. Tämä tarkoittaa, että ajan myötä kaikenlaisella epäjärjestyksellä on tapana yleistyä. Esimerkiksi kahvi jäähtyy kupissa, hajonnut kahvikuppi ei palaa itsestään ehjäksi ja ulos sateeseen jäänyt metalliesine ruostuu. Elävien olentojen kannalta tämä ”termodynamiikan toinen pääsääntö” erittäin vapaasti tulkittuna tarkoittaa, että nuorenkin on pakko vääjäämättä vanhentua.

Ludwig Boltzmannin hautakiveen onkin kaiverrettu entropian määritelmä:

S = k ln W. 

Määritelmä kuvaa entropian (merkitään S) suuruutta. W on tarkasteltavan systeemin mahdollisten olotilojen määrä, ln on lukiosta tuttu logaritmi (matemaattinen funktio) ja k eräs vakiokerroin (Boltzmannin vakio).

Minusta entropian valinta muistokirjoitukseksi on jollain tapaa sekä pysäyttävä ja kaikessa kolkkoudessaan kaunis ajatus: jokaisen ihmisen kohtalo on vääjäämättä ikääntyä, eikä kukaan meistä voi paeta lopullista maallista kohtaloaan ikuisesti.

Boltzmann ei itse menehtynyt vanhuuteen. Täytettyään 60 vuotta hän kärsi vakavasta masennuksesta ja kroonisesta hermo- ja aivosairaudesta, ja hänet löydettiinkin eräänä päivänä huoneestaan hirttäytyneenä. Ehkä juuri siksi Boltzmannien sukuhaudan kasvokuva on erittäin tuiman oloinen.

Kuuluisan filosofin sukulaisia? Itse Ludwig Wittgenstein on haudattu Cambridgeen.

Hiukan boksin ulkopuolelta: tässä postauksessa käytin ensimmäistä kertaa matemaattista kaavaa. Koitan pitää tämän tavan minimissään, sillä hyvän popularisoinnin tai tarinankerronnan olisi hyvä riittää kertomaan kuvailtavasta asiasta sellaisenaan sopivalla tarkkuudella. Saatan poiketa toisinaan tästä toimintatavasta jos matemaattinen ilmaisu on symmetrisen kaunis, yksinkertainen tai muuten vaan erittäin merkittävän oloinen.

Loppukevennyksenä nykytaiteilijan hautakivi. Ei taitaisi onnistua Suomessa:

???

Kiirettä kirjoittelun esteenä

Pari edellistä viikkoa ovat olleet kovin kiireisiä lomaa seuranneen työmatkan ja Suomeen palaamisen takia, joten kirjoittelu on jäänyt vähemmälle huomiolle. Ensi viikolla (syyskuun eka siis) olisikin siis tarkoitus jatkaa siitä, mihin viimeksi jäimme. Lomakuulumisia on jäljellä vielä runsaasti: Wienistä, Salzburgista, Münchenista sekä Heidelbergistä. Matkajuttujen ehtymisen jälkeen olisi tarkoitus jatkaa blogia hiukan (tutkijanaluille) arkisimmista aiheista.

Bonuksena pöhköhkö kuva:

Omnononom, pretzl eli suolarinkeli. Paikkana itävaltalainen juna.

Viiniä, rottia ja olutta

Wienin palatseissa tulee nälkä, joten lähdimme kebabin kautta syömään lisää. Döner koostuu muuten Itävallassa kanasta eikä suomalaiseen tapaan kebabeläimen lihasta. Iltapalaa nautimme pimeässä auringonottopenkeillä Tonavan sivukanavan rannalla. Tarjolla oli litra kahden euron paikallista kyykkypunaviiniä (oli muuten hyvää), Sirius-Camembertiä ja muita jalkapohjajuustoja. Ruoan haju houkutti rantapusikosta paikalle rottia, joiden puuhastelun seuraaminen oli loistavaa viihdettä.

Tuolla se on. Perään!

Rantatuoleissa maatesamme tarkkailimme paikallista tähtitaivasta ja havaitsimme Kansainvälisen avaruusaseman kulkevan ylitsemme. Asema näkyy Suomesta harvoin ja silloinkin hyvin huonosti juuri ja juuri horisontin yläpuolella.

Viimeisen Wien-päivän illan olimme suunnitelleet viettävämme Kuffnerin observatoriossa. Tähtitornilla on historian aikana työskennellyt muun muassa Karl Schwarzschild, jonka tunnetuin saavutus on mustien aukkojen 'keksiminen' yleisen suhteellisuusteorian ratkaisuista. Obsismäelle päästyämme havaitsimme, että paikka oli suljettu. Päättelimme, että pilvisen sään vuoksi kukaan ei ollut vaivautunut avaamaan observatoriota. Janoamme kostoa paikan väärää infoa antaneita nettisivuja kohtaa.

Kuffnerin observatorio aidan välistä  kuvattuna.

Kostonhimoa liennytti läheisen Beer gardenin (puutarharavintola) hyvä olut ja ruoka. Monella kaupungilla/kaupunginosalla tuntuu täälläpäin olevan oma bulkkiolut, jota valmistetaan lähistöllä. Tilasimme paahdettua vuohenjuustoa, makkaroita sinaapilla sekä leipää eksoottisella tonnikala-kalkkunalevitteellä. Makkaroiden lisukkeena saapui myös jonkinlaista raastetta, jonka arvelimme aluksi olevan juustoa.

Syömässä beer gardenissa. Piparjuuri vaanii makkaroiden keskellä.

Raasteen luonne paljastui kuitenkin suuren haarukallisen jälkeen, kun sen wasabimainen poltto levisi läpi aivojen – kyseessä olikin erittäin voimakkaan makuinen piparjuuriraaste. Wikipediasta selvisi, että piparjuuri on läheistä sukua sinapille ja wasabille (=japaninpiparjuuri). Ennen chilin ja pippurien tuloa Eurooppaan piparjuuri oli ainoita tulisia mausteita näillä nurkilla.

Turisteilua Schönbrunnin palatsissa

Wienin pahin turistirysä lienee Itävälta-Unkarin keisarisuvulle kuulunut Schönbrunnin palatsi. Koska palatsia ja sen valtavaa puutarhaa kehutaan lähes Versaillesin veroiseksi, päätimme soluttautua turistivirran sekaan. Lipunmyyntitiskille oli vartin jono. Sisälle palatsiin pääsi vasta tunnin kuluttua lipun ostamisesta, mitä valvottiin sisäänpääsyporttien aikaleimoilla. Odottelutunnin kulutimme puiston kaikille avoimilla alueilla.

Palatsi puutarhan etuosista päin nähtynä.

Peruslippu maksoi alle 26-vuotiaille opiskelijoille kymmenen euroa. Tätä vanhemmat opiskelijat eivät saa alennusta edes kansainvälisellä opiskelijakortilla monissa paikoissa. Maksamalla lisää pääsi näkemään aina hiukan enemmän palatsialueesta. Itse ostimme kolme lisänähtävyyttä.

Palatsi oli alunperin kuuluisan Habsburgin keisarillisen suvun asuinpaikka. Kaksi suvun haaraa hallitsi suuria alueita Euroopassa vuodesta 1526 aina Itävalta-Unkarin hajoamiseen vuonna 1918 asti. Kuuluisimpia suvun monarkkeja lienevät Franz Joseph sekä Maria Theresia. Franz Josephin vaimo oli traagisen elämän elänyt Elisabeth eli 'Sisi'.

Näkymä puutarhaan kohti Gloriette-porttia (mäen päällä puolen kilometrin päässä) palatsin parvekkeelta. Turisteja oli.

Palatsin läpi kuljettiin ikeamaisesti numeroitua kävelyreittiä seuraten. Sisäänpääsyn porrastus ja valokuvauskielto estivät pahimpien ruuhkien syntymisen kierroksen varrelle. Mieleen palatsin huoneista jäi mm. lähes musta Suremishuone ja valtava keisarillinen sänky. Bongasimme pienen kaukoputken (ilmeisesti) Frantz I:n taulusta.

Palatsin pääsali on mahtava. Kuva: Albatross Tours, albatrosstours.com.au.

Palatsin vieressä kasvatettin sitrushedelmiä pienessä puutarhassa. Osa sitruunoista oli melkoisia möhköjä.

*töks*

Puutarhan takaisella mäellä sijaitsee valtava Gloriette-portti, jonka katto toimittaa näkötornin virkaa koko Wienin ylitse. Portin alla pidettiin erittäin kalliin oloista ravintolaa.

Pakko totella.

Itseiskuva Glorietten huipulla.

 

Viimeisenä etappina palatsialueella harhailimme Pensaslabyrintissa, jonka tosin käveli läpi kymmenessä minuutissa vain välillä eksyen.

Patsaiden käärmeillä oli korvat.

Labyrintin vankina. Missä on lähin baari?

Wieniä viinissä

Junamatka Prahasta Wieniin kestää vähän alle viisi tuntia läpi Tšekin laakean maaseudun. Jäimme junasta pois Meidlingin asemalla, josta pääsi kätevästi hostellimme lähelle U6-metroa käyttäen. Wienin joukkoliikenne toimi muutenkin moitteettomasti koko wieneilymme ajan eikä eksymisiäkään tullut. Metromatkat olivat melko pomppuisia, mikä selittää paikallisten matkustavien koirien kuonokoppapakon. Doget varmaankin ahdistuvat hölskytyksestä.

Maisema alkaa mäkistyä lähestyttäessä Itävällan rajaa.

  

Koirat vaikuttivat olevan päivän teema, sillä ostimme saksankielisestä lippuautomaatista epähuomiossa koirille tai pikkulapsille tarkotetut metroliput. Yllättävän halpaa.

 

Hostellilla oli söpö logo.

Alibi Hostel oli tilava ja ilmeisesti äskettäin remontoitu. Avaimenperinä toimivat jättirotat. Huoneessamme majoittui lisäksemme asuntoa etsivä paikallinen opiskelija, joten huoneen ainoaa rotta-avainta ei saanut viedä hostellista ulos.

404 Error: Rat not found.

Illalla olikin vuorossa pakollinen historialliset rakennukset -kierros Wienin keskustassa. Pytingit olivat varsin mahtipontisia. Pyöreälle kehäbulevardille sijoittunut keskusta sisälsi Wienin yliopiston, teatterin, Parlamenttitalon, kaksi taidemuseota, Keisarillisen palatsin sekä Karlzplatzin katedraalin minareettimaisine torneineen. Suomen melko vaatimattomaan arkkitehtuuriin tottuneita opiskelijoita moinen loistokkuus melkein hämmensi.

Paikallinen parlamenttitalo. Täällä kelpaa politikoida vesimelonien lippalakeista.

Nälkä olisi jo mutta nähtävyydet. Takana Karlplatz.

Historiasta selvittyämme asetuimme pieneen viinibistroon nauttimaan illallista. Kaupunki näyttää ottaneen ruokakulttuuriinsa vaikutteita niin Saksasta kuin etelänkin suunnalta Alppien takaa. Talon viiniä sai vain litran annoksina, mutta onneksemme se oli erinomaista. Meitä oli etukäteen varoitettu Wienin yrmeistä asukkaista, etenkin tarjoilijoista. Väite paljastui parin päivän tarkkailun jälkeen itseironiaksi, sillä ystävällisempää palvelua on harvassa maassa tavannut. 

Viini-illallisella. Chips tarkoittaakin sipsejä eikä tavallisia ranskalaisia.

Jännitystä elämään lisäsi kaupunkiin kahdelta suunnalta iskenyt ukkosmyrsky. Seurasimme salamointia Museokorttelissa Maria Theresian patsaan suihkulähteiden penkeillä. Puolen tunnin aikana näimmekin satoja salamoita. Takaisin hostellille ehdimme minuutin ennen kaatosateen alkua.

Videolla Maria Theresia valvoo lähestyvää ukonilmaa. Soon.