Kiirettä kirjoittelun esteenä

Pari edellistä viikkoa ovat olleet kovin kiireisiä lomaa seuranneen työmatkan ja Suomeen palaamisen takia, joten kirjoittelu on jäänyt vähemmälle huomiolle. Ensi viikolla (syyskuun eka siis) olisikin siis tarkoitus jatkaa siitä, mihin viimeksi jäimme. Lomakuulumisia on jäljellä vielä runsaasti: Wienistä, Salzburgista, Münchenista sekä Heidelbergistä. Matkajuttujen ehtymisen jälkeen olisi tarkoitus jatkaa blogia hiukan (tutkijanaluille) arkisimmista aiheista.

Bonuksena pöhköhkö kuva:

Omnononom, pretzl eli suolarinkeli. Paikkana itävaltalainen juna.

Viiniä, rottia ja olutta

Wienin palatseissa tulee nälkä, joten lähdimme kebabin kautta syömään lisää. Döner koostuu muuten Itävallassa kanasta eikä suomalaiseen tapaan kebabeläimen lihasta. Iltapalaa nautimme pimeässä auringonottopenkeillä Tonavan sivukanavan rannalla. Tarjolla oli litra kahden euron paikallista kyykkypunaviiniä (oli muuten hyvää), Sirius-Camembertiä ja muita jalkapohjajuustoja. Ruoan haju houkutti rantapusikosta paikalle rottia, joiden puuhastelun seuraaminen oli loistavaa viihdettä.

Tuolla se on. Perään!

Rantatuoleissa maatesamme tarkkailimme paikallista tähtitaivasta ja havaitsimme Kansainvälisen avaruusaseman kulkevan ylitsemme. Asema näkyy Suomesta harvoin ja silloinkin hyvin huonosti juuri ja juuri horisontin yläpuolella.

Viimeisen Wien-päivän illan olimme suunnitelleet viettävämme Kuffnerin observatoriossa. Tähtitornilla on historian aikana työskennellyt muun muassa Karl Schwarzschild, jonka tunnetuin saavutus on mustien aukkojen 'keksiminen' yleisen suhteellisuusteorian ratkaisuista. Obsismäelle päästyämme havaitsimme, että paikka oli suljettu. Päättelimme, että pilvisen sään vuoksi kukaan ei ollut vaivautunut avaamaan observatoriota. Janoamme kostoa paikan väärää infoa antaneita nettisivuja kohtaa.

Kuffnerin observatorio aidan välistä  kuvattuna.

Kostonhimoa liennytti läheisen Beer gardenin (puutarharavintola) hyvä olut ja ruoka. Monella kaupungilla/kaupunginosalla tuntuu täälläpäin olevan oma bulkkiolut, jota valmistetaan lähistöllä. Tilasimme paahdettua vuohenjuustoa, makkaroita sinaapilla sekä leipää eksoottisella tonnikala-kalkkunalevitteellä. Makkaroiden lisukkeena saapui myös jonkinlaista raastetta, jonka arvelimme aluksi olevan juustoa.

Syömässä beer gardenissa. Piparjuuri vaanii makkaroiden keskellä.

Raasteen luonne paljastui kuitenkin suuren haarukallisen jälkeen, kun sen wasabimainen poltto levisi läpi aivojen – kyseessä olikin erittäin voimakkaan makuinen piparjuuriraaste. Wikipediasta selvisi, että piparjuuri on läheistä sukua sinapille ja wasabille (=japaninpiparjuuri). Ennen chilin ja pippurien tuloa Eurooppaan piparjuuri oli ainoita tulisia mausteita näillä nurkilla.

Turisteilua Schönbrunnin palatsissa

Wienin pahin turistirysä lienee Itävälta-Unkarin keisarisuvulle kuulunut Schönbrunnin palatsi. Koska palatsia ja sen valtavaa puutarhaa kehutaan lähes Versaillesin veroiseksi, päätimme soluttautua turistivirran sekaan. Lipunmyyntitiskille oli vartin jono. Sisälle palatsiin pääsi vasta tunnin kuluttua lipun ostamisesta, mitä valvottiin sisäänpääsyporttien aikaleimoilla. Odottelutunnin kulutimme puiston kaikille avoimilla alueilla.

Palatsi puutarhan etuosista päin nähtynä.

Peruslippu maksoi alle 26-vuotiaille opiskelijoille kymmenen euroa. Tätä vanhemmat opiskelijat eivät saa alennusta edes kansainvälisellä opiskelijakortilla monissa paikoissa. Maksamalla lisää pääsi näkemään aina hiukan enemmän palatsialueesta. Itse ostimme kolme lisänähtävyyttä.

Palatsi oli alunperin kuuluisan Habsburgin keisarillisen suvun asuinpaikka. Kaksi suvun haaraa hallitsi suuria alueita Euroopassa vuodesta 1526 aina Itävalta-Unkarin hajoamiseen vuonna 1918 asti. Kuuluisimpia suvun monarkkeja lienevät Franz Joseph sekä Maria Theresia. Franz Josephin vaimo oli traagisen elämän elänyt Elisabeth eli 'Sisi'.

Näkymä puutarhaan kohti Gloriette-porttia (mäen päällä puolen kilometrin päässä) palatsin parvekkeelta. Turisteja oli.

Palatsin läpi kuljettiin ikeamaisesti numeroitua kävelyreittiä seuraten. Sisäänpääsyn porrastus ja valokuvauskielto estivät pahimpien ruuhkien syntymisen kierroksen varrelle. Mieleen palatsin huoneista jäi mm. lähes musta Suremishuone ja valtava keisarillinen sänky. Bongasimme pienen kaukoputken (ilmeisesti) Frantz I:n taulusta.

Palatsin pääsali on mahtava. Kuva: Albatross Tours, albatrosstours.com.au.

Palatsin vieressä kasvatettin sitrushedelmiä pienessä puutarhassa. Osa sitruunoista oli melkoisia möhköjä.

*töks*

Puutarhan takaisella mäellä sijaitsee valtava Gloriette-portti, jonka katto toimittaa näkötornin virkaa koko Wienin ylitse. Portin alla pidettiin erittäin kalliin oloista ravintolaa.

Pakko totella.

Itseiskuva Glorietten huipulla.

 

Viimeisenä etappina palatsialueella harhailimme Pensaslabyrintissa, jonka tosin käveli läpi kymmenessä minuutissa vain välillä eksyen.

Patsaiden käärmeillä oli korvat.

Labyrintin vankina. Missä on lähin baari?

Wieniä viinissä

Junamatka Prahasta Wieniin kestää vähän alle viisi tuntia läpi Tšekin laakean maaseudun. Jäimme junasta pois Meidlingin asemalla, josta pääsi kätevästi hostellimme lähelle U6-metroa käyttäen. Wienin joukkoliikenne toimi muutenkin moitteettomasti koko wieneilymme ajan eikä eksymisiäkään tullut. Metromatkat olivat melko pomppuisia, mikä selittää paikallisten matkustavien koirien kuonokoppapakon. Doget varmaankin ahdistuvat hölskytyksestä.

Maisema alkaa mäkistyä lähestyttäessä Itävällan rajaa.

  

Koirat vaikuttivat olevan päivän teema, sillä ostimme saksankielisestä lippuautomaatista epähuomiossa koirille tai pikkulapsille tarkotetut metroliput. Yllättävän halpaa.

 

Hostellilla oli söpö logo.

Alibi Hostel oli tilava ja ilmeisesti äskettäin remontoitu. Avaimenperinä toimivat jättirotat. Huoneessamme majoittui lisäksemme asuntoa etsivä paikallinen opiskelija, joten huoneen ainoaa rotta-avainta ei saanut viedä hostellista ulos.

404 Error: Rat not found.

Illalla olikin vuorossa pakollinen historialliset rakennukset -kierros Wienin keskustassa. Pytingit olivat varsin mahtipontisia. Pyöreälle kehäbulevardille sijoittunut keskusta sisälsi Wienin yliopiston, teatterin, Parlamenttitalon, kaksi taidemuseota, Keisarillisen palatsin sekä Karlzplatzin katedraalin minareettimaisine torneineen. Suomen melko vaatimattomaan arkkitehtuuriin tottuneita opiskelijoita moinen loistokkuus melkein hämmensi.

Paikallinen parlamenttitalo. Täällä kelpaa politikoida vesimelonien lippalakeista.

Nälkä olisi jo mutta nähtävyydet. Takana Karlplatz.

Historiasta selvittyämme asetuimme pieneen viinibistroon nauttimaan illallista. Kaupunki näyttää ottaneen ruokakulttuuriinsa vaikutteita niin Saksasta kuin etelänkin suunnalta Alppien takaa. Talon viiniä sai vain litran annoksina, mutta onneksemme se oli erinomaista. Meitä oli etukäteen varoitettu Wienin yrmeistä asukkaista, etenkin tarjoilijoista. Väite paljastui parin päivän tarkkailun jälkeen itseironiaksi, sillä ystävällisempää palvelua on harvassa maassa tavannut. 

Viini-illallisella. Chips tarkoittaakin sipsejä eikä tavallisia ranskalaisia.

Jännitystä elämään lisäsi kaupunkiin kahdelta suunnalta iskenyt ukkosmyrsky. Seurasimme salamointia Museokorttelissa Maria Theresian patsaan suihkulähteiden penkeillä. Puolen tunnin aikana näimmekin satoja salamoita. Takaisin hostellille ehdimme minuutin ennen kaatosateen alkua.

Videolla Maria Theresia valvoo lähestyvää ukonilmaa. Soon.

Korkeanpaikankammoa Petrínske-mäellä sekä pala pakollista kommunismia

Viimeinen päivä Prahassa jatkuu. Tähtitieteellisen henkilöhistoria-aamun jälkeen lähdimme kohti Petrínské-mäkeä turisteja ja rihkamakauppiaita pursunneen Kaarlen sillan ylitse. Lounastimme nopeasti Saint Nicholauksen ravintolassa (se alkuperäinen, ei Coca Cola -joulupukki).

Kuuma soppa lämmittää hellesäällä. Joulupukkia ei näkynyt.

Tomaattipitoisen ruoan jälkeen aloitimme kuntoilun kohti mäen huippua. Mielestämme asfaltoitujen tai hyväkuntoisten teiden käyttö on heikoille. Kiipeämistä ei auttanut reilusti hellelukemissa ollut lämpötila. Mäen päälle pääsimme varttitunnin päästä hiestä märkinä.

Maisemaa Vltava-joelle päin. Historiallinen keskusta näkyy aivan oikeassa laidassa.

Huipulla sijaitsi Prahan Eiffel-torniksi kutsuttu Petřín-näkötorni. Teräksinen torni pystytettiin vuonna 1891 vain neljässä kuukaudessa paikallisen Turistikerhon käytyä vierailemassa Pariisissa. Petřín on ranskalaista vastinettaan matalampi (63,5 m), mutta sen korkeus mitattuna kaupungin katutasosta on sijainnin vuoksi suurempi (Eiffel 324 m, Petřín + mäki 381,5 m).

Petřín-näkötorni. Avoportaat näkyvät ristikkojen läpi tornin keskiosassa.

 

Tornien yhdennäköisyyttä vähentää myös pohjaratkaisu: Eiffel-torni on neliskanttinen, kun taas Prahan torni on muodostaan kahdeksankulmio. Maksoimme muutaman euron 300 portaan kiipeämisestä ja korkeanpaikankammosta. Turistimäärästä huolimatta maisemat olivat hulppeat.

Näkymiä tornin huipulta. Observatorio pilkistää puiden latvojen seasta.

Näkötornin lähistöllä sijaitsi päivän kohokohtamme, Stefanikin obsevatorio. Melko lyhyeksi jääneen elämänsä aikana Stefanik ehti toimia luonnontieteilijänä (väitöskirja tähtitieteestä), tutkimusmatkailijana, diplomaattina, lentäjänä, sotilaana 1. maailmansodassa kenraaliksi asti ja olla mukana perustamassa Tsekkoslovakian valtiota. Hän kuoli 39-vuotiaana kolmannessa lento-onnettomuudessaan vuonna 1919. Melkoisen toiminnantäyteinen elämä siis.

Stefanik poseeraa analemman ja aurinkokellon edessä.

Itse observatoriorakennus on peräisin vuodelta 1932 ja on Tsekin ensimmäinen lajiaan. Nykyisin observatoriolla ei voi tehdä ammattitähtitiedettä kaupungin valosaasteen takia, mutta paikallinen Ursa järjestää siellä aurinko- ja tähtinäytöksiä.

Observatorio oli hyvin säilynyt ja henkilökunta ystävällistä. Ainoa miinus horoskooppien esittämisestä oikean tähtitieteen rinnalla.

Olimme paikalla oikeaan aikaan, ja pääsimme mukaan aurinkonäytökseen. Tarkkailimme arviolta 30-senttisellä linssiputkella suotimen läpi auringonpilkkuja. Suraavaksi havaitsimme vety-alfa -suotimella protuberanssipurkauksia, jotka ovat Auringon pinnalta magneettikentän vaikutuksesta poistuvia usean Maapallon kokoisia plasmapilviä.

Aurinkohavaintoja kahdella rinnakkaisella linssikaukoputkella.

Bonuksena tarkkailimme Venus-planeettaa, joka on tosiaan Auringon ja Kuun lisäksi ainoa tähtitieteellinen kohde jonka voi nähdä keskellä kirkasta päivää, kunhan vain tietää mihin katsoo. Kaukoputkien lisäksi observatioriomuseo sisältää melko perinteisen infopläjäyksen itse kosketeltavista meteoriiteista kosmologiaan ja galaksisimulaatioihin asti. Lisäksi näyttely esittelee lyhyesti ihmiskunnan tietämyksen neljästä perusvuorovaikutuksesta: gravitaatiosta, sähkömagnetismista ja kahdesta ydinvoimasta. Alas obsismäeltä pääsimme funikulaarilla, joka on noin kaapeleiden varassa mäessä kulkeva maisemaratikka.

Most legií-sillan saarella oli käynnissä kaupunkifestarit. Seems legit.

Viimeisen Praha-iltamme vietimme vierailemalla Kommunismimuseossa, joka herätti mielenkiintomme jo edellispäivänä varsin veikeällä mainosjulisteellaan.

Misha teki debyyttinsä Moskovan kesäolypialaisten (1980) maskottina.

Saimme vaikutelman, että paikalliset eivät muistele kommunismin aikaa hyvällä,

Pääsylippujen hinnat museoon olivat ironisen riistokapitalistiset. Itse näyttely kertoi lyhyesti kommunismin historiasta Lenin- ja Marx-patsaineen ja Tsekin kommunismin ajasta ja sen kurjuuksista. Vuoden 1968 kansannousu Prahan kevät ja sitä seurannut pitkä miehitys sekä 1989 kommunismin päättänyt samettivallankumous esitettiin yksityiskohtaisesti. Tässäkään Euroopan maassa ei voi välttyä sosialismilta, kansallissolialismilta tai toiselta maailmansodalta.

Matkamme jatkuu seuraavaksi kohti Itävallan pääkaupunkia, Wieniä. Luvassa turisteilua lisää sekä muinaisia fyysikoita.

Pois Prahasta Vltavskan aseman kautta. Huomaa aikainen aamuherätys.

Tšekin pilsneriset oluet

Pilsneriä, pilsneriä, pilsneriä. Tšekki on tunnetu maailmalla niin tummista kuin vaaleista oluistaan. Tunnettuja olutmerkkejä ovat Budweiser Budwar (ei se jenkkiolut), Stratopramen, Lobkowicz, Černá Hora ja S-Marketeista tutut pässietikettinen Velkopopovický Kozel sekä Pilsner Urquell. 

Matkan ensimmäinen.

Kaikilla panimoilla on oma pilsner (tumma/vaalea) tai pale lager, joita saa paikallisten kuppiloiden hanoista tyypillisesti hintaan 28 korunaa (~ 1 euro) per puoli litraa. Suomalaisille tutun Tallinnan hinnat kalpenevat Keski-Euroopan vastaavien rinnalla.

Vaaleaa olutta (Lobkowicz).

Ravintoloissa ei ole yleensä valokoimassa kuin muutamaa olutta: yhtä tummaa ja paria vaaleaa. Pullo-oluita tai erikoisuuksia ei ainakaan turistialueelta löytynyt. Paikalliset kioskit myyvät runsaasti bulkkilagereita. Paikallisena omituisuutena maistoimme sekoituksen tummaa ja vaaleaa olutta, joka maistui laihalta tummalta oluelta, ”kuin joisi stoutia metrin päästä”.

Tummaa olutta (Kozel).

Näkyvimmällä olutmerkillä Pilsner Urquelilla on muuten laaja mutta tasokas ravintolaketju. Oluen lisäksi ravintolat tarjoavat tsekkiläistä perinneruokaa halvahkoon hintaan (kahden hengen illallinen 14,70€). Ruokalaji Morawian Sparrow ei nimestään huolimatta sisältänyt varpusta.

Kaupungin ainoa IPA. Hintakin oli vain noin yhden euron.

Yksi olut exportattiin Itävällan puolelle

Tähtitietelijöitä Prahassa

Lauantaiaamu alkoi pyhiinvaelluksella vanhaan katoliseen katedraaliin (Church of Our Lady before Týn) katsomaan tähtitietelijä Tyko Brahen (1546-1601) hautaa. Tyko on kuuluisa ainakin luonnontieteilijäpiireissä, sillä häntä pidetään ensimmäisenä nykyaikaisena luonnontieteilijänä. Tykon oivallus oli kirjata tähtitieteelliset havaintonsa (kaukoputki keksittiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin) huolellisesti muistiin myöhempää analyysiä varten. Tätä ei ollut aikaisemmin järjestelmällisesti tehty.

Tykon viimeinen leposija. Edustalla pieni taidemuseo.

Tyko oli syntyjään tanskalainen, ja toimittuaan vuosia Tanskan kuninkaan hoviastronomina hän siirtyi Prahaan, jossa hän eleli keisarillisena astronomina kuolemaansa asti. Tykon ulkonäkö oli vähintäänkin pekuliaarinen, sillä hän käytti messinkistä nenäproteesia hävittyään kaksintaistelun nuoruusaikoinaan. Irtonenän sauma erottuu myös Tykon kuvassa hänen haudallaan.

Tykon haudalta löytyy palmunlehvien lisäksi myös Tanskan lippu.

Kaupungeissa kävellessään pitää kuuleman mukaan muistaa katsoa ylös. Tällä kertaa vilkuilu tuotti iloisen yllätyksen, sillä törmäsimme sattumalta toisen muinaisen tähtitieteilijän, Johannes Keplerin, asuintaloon.

Keplerin kotitalo löytyi tämän pikkuruisen laatan ansiosta.

Kepler muutti Prahaan Tykon oppilaaksi vain viikkoja ennen tämän kuolemaa, ja sittemmin jatkoi hänen elämäntyötään. Kepler oli aikansa nerokkain teoreetikko, mutta omien sanojensa mukaan liian kömpelö rakentamaan ja käyttämään tuon ajan innovaatiota, linsseistä koottavaa kaukoputkea. Jälkipolvet muistavat Keplerin kolmesta planeettain liikettä kuvaavasta laistaan, joita vielä tänä päivänäkin tähtitieteen fuksit opettelevat peruskursseilla. 

Satoja vuosia vanhan talon alkuperäinen kuviointi paljastuu rapisevan neuvostobetonin alta.

Keplerin asuintalossa oli yhdestä huoneesta koostuva pikku museo, jossa kerrottiin Keplerin elämästä tieteessä ja sen ulkopuolella. Keplerin sanotaan aina seisseen sanojensa takana. Hän muun muassa pelasti vanhan äitinsä päätymästä noitaroviolle.

Huvittavana yksityiskohtana Kepler viittaa avaruusaluksiin (1600-luvulla!) pohtiessaan ihmismieltä ja avaruuden suunnattomia etäisyyksiä: ”Provide a ship or sails suited for the celestial environment – and you find people who will not be frightened even by such a distance.”

Hui, olipas faktapohjainen teksti. Ensi kerralla jotain hiukan kevyempää? So, le beer it is.

Kuvassa avonainen olut. Kioskimyyjät tykkäsivät kuvan kaulakorusta.

Ensimmäisenä Praha

Kello neljän aamuherätykset eivät ainakaan helpotu, jos edellisenä iltana on juhlistettu hyvän ystävän syntymäpäiviä viini-illallisella. Matka lentokentälle sujui kuitenkin ennätysnopeasti, aikaa matkaan kotiovelta lähtöportille kului vain 52 minuuttia. Matkan ensimmäinen etappi oli Tšekin pääkaupunki Praha. Opiskelijabudjetin vuoksi lentomatkamme kulki Frankfurtin kautta. Lentokoneruoka oli jälleen kerran tavallisen epämääräistä.

Löysimme hotellille. Kuvassa söpö portaikko.

Prahassa asustimme pikkuisessa hotelli Klárassa, jonne oli lentokentältä tunnin bussi- ja kävelymatka. Hotelli oli hintaansa nähden siisti ja mukava, tosin natiseva lattia ja huonekalut sekä huonenaapurin ”ÖÖÖÖÖ!” -huudot häiritsivät hieman. Hotellin sijainti Praha 7:ssä oli mainio, etäisyyttä historialliseen keskustaan oli vain pari kilometria. Prahan kaupunginosat on nimetty Pariisin tapaan numeroin. Kaupunginosat toimivat ikään kuin Prahan sisäisinä kuntina vastaten mm. puistoista.

Vltava-joki ja Letná-puisto.

Ensimmäisen illan keskustakävelyllä kävimme katsomassa kaupungintalon kuuluisaa Tähtitieteellistä kelloa 'Astronomical Clock':ia. Kello näyttää ajan lisäksi kuukauden, Auringon paikan tähtien suhteen ja kuun vaiheen. Tasatunnein kellon luukut avautuvat ja paikallisia pyhimyksiä esittävät nuket tervehtivät turistilaumaa torvisoolon säestyksellä. Esityksen päättää mekaaninen kukko. Vaikuttavaa on että kello on peräisin vuodelta 1410, ja on vanhin toimiva kappale maailmassa. Tähtitieteelliset kellot kuuluvat keskiajan insinöörien suurimpiin taidonnäytteisiin.

Kaupungintalon Tähtitieteellinen kello.

Todiste siitä että kävimme oikeasti täällä.

Illallista nautimme paikallisten suosimassa neuvostohenkisessä lounasravintola Havelská Korunassa, jossa ruoan annostelusta vastasivat ala-asteelta tutut ilkeät keittiötädit. Ruoka oli peritšekkiläistä: gulashia, lihaa kermakastikkeessa, linssimuhennosta ja tietenkin hapankaalia. Lisukkeena tšekkiruoassa toimivat dumplingit, jotka ovat jonkinlaisia keitetystä taikinasta leikattuja viipaleita. Saatavana tietenkin myös pekonin makuisena. Kolmen aterian kokonaisuus oluineen (Pilsner Urquell) maksoi 230 korunaa, joka vastaa alle kymmentä euroa. Tšekki sopii siis hintatietoiselle matkustajalle.

Vltava-joen silloilla asustaa vltavia hämähäkkejä.

Hotellille kävelimme mäkisen Letná-puiston läpi. Korkeimmalla kohdalla oli omituinen valtava alttarimainen rakennelma neuvostotyylisine korokkeineen ja tulimaljoineen. Hämmentävä paikka vaikutti olevan nuorison suosiossa – varmaankin öisen Prahan yli aukeavan näköalan ansiosta. Myöhemmin Kommunismimuseossa selvisi että paikalla oli ollut 30-metrinen Stalinin patsas, joka räjäytettiin vuonna 1960-luvun alussa neuvostojohdon tuomittua julkisesti Stalinin hirmutyöt.

Näkymä Letná-puistosta Kaarlen sillalle päin.